Ulkomaan kansalaisten osuus raiskausrikoksissa kasvussa Pohjanmaalla

Ulkomaan kansalaisten osuus raiskausrikoksissa kasvussa Pohjanmaalla

Poliisin tulostietojärjestelmän mukaan ulkomaan kansalaisten osuus raiskausrikoksissa on kasvanut Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella voimakkaasti vuonna 2018. 

Kun verrataan lukuja vuoteen 2017, on pelkästään tänä vuonna tammi-kesäkuun aikana ulkomaalainen raiskaaja iskenyt Pohjanmaalla 19 kertaa. Viime vuonna vastaavia tapahtui 12. Prosenteissa kasvu on lähes 60 prosenttia. Myös seksuaalinen ahdistelu on lisääntynyt ulkomaan kansalaisten toimesta.

Samaan aikaan media, Ilkka-lehti etunenässä, uutisoi isosti, kuinka Pohjanmaalla on turvallisempaa kuin muualla, perustaen väitteensä katuturvallisuusindeksiin, jossa ei huomioida raiskaus- eikä seksuaalirikoksia. 

Johdetaanko tässä tarkoituksellisesti kansalaisia harhaan?

Asia on tärkeä sekä periaatteellisesti, että demokratian kannalta. Kansan valtaa kavennetaan häikäilemättömästi antamalla heille harhaanjohtavaa tietoa.

Minä ja edustamani Kansalaispuolue ajavat tiedottamiseen, päätöksentekoon ja maahanmuuttopolitiikkaan muutosta.

Hallitulla ja järkevällä maahanmuuttopolitiikalla ja mediakentän vallankumouksella saamme takaisin turvallisen Suomen, jossa äidit ja tyttäret saavat pelkäämättä liikkua kotinsa ulkopuolella.

Sulje